Virtuaalitodellisuus, eli Virtual Reality (VR) tarkoittaa keinotekoista paikkaa tai ulottuvuutta, johon käyttäjä viedään. Tuohon matkaan tarvitset vain VR-lasit sekä älypuhelimen, tietokoneen, pelikonsolin tai jonkin muun laitteen. Olet varmasti nähnyt 1990-luvun kovimman elokuvan, “Matrixin”? VR-teknologia on juurikin sellaista, että käyttäjä on fyysisesti paikassa X, mutta kuitenkin paikassa Y.
Moni luulee, että VR-teknologia on uutta. No, ei se ole. Se on oikeastaan yli 100 vuotta vanhaa teknologiaa, joka on 2010-luvulla vain ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Jos mietitään VR-lasien syntyä, on niiden esi-isä “stereoskooppi”. Kyseessä on laite, mihin laitetaan kaksi kuvaa hieman limittäin. Muilta osin se muistuttaa kiikareita. Vuonna 1962 julkaistiin nykyihmisille tuttu malli, eli View-Master Model G.
Tuosta parikymmentä vuotta eteenpäin, alkoi VR-teknologia kehittyä kunnolla. Ensimmäinen teknologiaa myyvä yritys perustettiin 1980-luvulla. Seuraava vuosikymmen meni kehitystyössä, ja pelien parissa. Moneltakin osalta 1990-luku on ollut teknologian suhteen poikkeuksellista aikaa, kuten myös VR:n suhteen. Jos mietitään modernia VR-teknologiaa, on se peräisin vuodelta 2010. Silloin julkaistiin nykyaikaiset “Oculus” VR-lasit.
Lähdetään seuraavaksi katsomaan, mihin virtuaalitodellisuutta nykyään käytetään. VR ei ole vain pelaamiseen tarkoitettu teknologia. Artikkelin lopussa käymme lävitse, mitä tulevaisuudelta on lupa odottaa VR-teknologian kanssa.
Virtuaalitodellisuuden käyttötarkoitukset
Virtuaalitodellisuus ei ole ainoastaan tarkoitettu pelaamiseen. Moni niin luulee, joten korjaamme nyt muutaman harhaluulon. VR-teknologiaa käytetään paljon muun muassa seuraavilla toimialoilla ja käyttötarkoituksissa:
- Viihde, televisio ja multimedia
- Virtuaaliterapia
- Virtuaalikoulutukset
- Virtuaalinen matkailu
- Arkkitehtuuri ja rakentaminen
Viihde, televisio ja multimedia
VR-teknologia on tullut suosituksi erityisesti viihdekäytöstä. Muutama vuosi sitten lähes jokaisesta kotitaloudesta löytyi vähintäänkin VR-lasit. Tämän päälle yleensä vielä Playstation, jonka kautta virtuaalitodellisuudessa pystyi pelaamaan. Myös elokuvien katsominen onnistuu erikoislasien kautta helposti kotoa käsin.
Nykyään kaupoista löytyy jopa Playstation VR. Kyseessä on täysin virtuaalitodellisuuteen optimoitu pelikonsoli. Pelattavaa löytyy kymmeniä eri pelejä, aina sotapeleistä jopa viihdyttäviin urheilupeleihin. AIvan ilmainen tuo paketti ei kuitenkaan ole. Jos et ole koskaan kokeillut VR-laseja, kannattaa niitä testata ennen ostopäätöksen tekemistä.
Virtuaaliterapia
Virtuaalitodellisuudella voidaan hoitaa useita psyykkisiä ongelmia, etenkin fobioita. Jos pelkäät pimeää, korkeita paikkoja tai vaikka käärmeitä, voidaan tuo tilanne simuloida turvallisessa ympäristössä todenmukaisesti. Tutkimukset osoittavat, että VR-teknologian kautta koettu pelkotilanne herättää samanlaisen reaktion, kun oikea vastaava tilanne.
Edut ovat siinä, että näin ärsykkeen kohtaaminen on aina turvallista. On myös paljon halvempaa kohdata pilvenpiirtäjä VR-lasien kautta, kun lähteä terapeutin kanssa katolle – se tuskin edes on laillista. Suomessa tätä hoitomuotoa vielä harvoin käytetään, mutta suuremmissa maissa se on arkipäivää. Varmasti se tulee jossain välissä Suomeen jäädäkseen.
Virtuaalikoulutukset
Nykyajan tarjoama teknologia on oiva apuväline koulutuksessa. VR-teknologian avulla voidaan esimerkiksi simuloida leikkaus tilannetta. Tulevan lääkärin ei tarvitse mennä heti oikean potilaan luokse, vaan tilanne voidaan hoitaa virtuaalitodellisuudessa. Etenkin lääketieteessä tätä teknologiaa hyödynnetään paljon koulutuksessa. Toki VR-lasien avulla voi mallintaa lähes minkä tahansa alan, mitä tahansa tilannetta.
Virtuaalinen matkailu
VR:n yksi käytetyimmistä tarkoituksista on matkailu. Virtuaalisen todellisuuden avulla voit matkustaa minne päin maailmaa tahansa – omalta kotisohvalta käsin. Virtuaalimatkat nousivat muutama vuosi sitten kansan huulille, mutta trendi hävisi. Vuosien 2020-21 myötä VR-matkustelu nousi jälleen ihmisten suosioon, pandemian asettamien rajoitusten takia.
Hiljattain uutisoitiin, että japanilaiset turistit ovat ostaneet tuhansilla euroilla virtuaalisia matkoja “kylmään” Pohjoiseen. Sinänsä tuo tuntuu todella hassulta ajatukselta, että siitä ollaan ihan valmiita maksamaan isoja summia rahaa. Aikaisemmin VR-matkustaminen onnistui edullisesti kotoa käsin, Playstationin omilla ohjelmilla.
Arkkitehtuuri ja rakentaminen
Virtuaalitodellisuus on auttanut huimasti rakentamisessa sekä arkkitehtuurissa. Ennen rakennuksesta tuli tehdä pienoismalli, mutta enää ei. Tuon pienoismallin voi tehdä täysin virtuaalisesti, VR-teknologian avulla. Tämä säästää valtavasti työtunteja, ja sitä kautta pitkässä juoksussa myös rahaa.
Insinöörit ovat myös hyödyntäneet VR-teknologiaa rakennusten piirtämisen suhteen. Uudella teknologialla rakentamisesta saadaan entistäkin tehokkaampaa. Jos joku “oikea” onnistuminen pitäisi VR:n osalta sanoa, on se arkkitehtuuri ja rakennusala.
Miltä VR-teknologian tulevaisuus näyttää?
VR-teknologia ei ole uusi keksintö, kuten alussa mainittiin. Kuluttajien keskuudessa se saavutti lakipisteensä muutama vuosi takaperin. Ihmiset kyllästyvät nopeasti, ja niin tässäkin asiassa lopulta kävin. Kyllä VR-lasien kanssa pelataan ja katsotaan elokuvia, mutta määrä on varsin vähäistä – tai ei se ainakaan ole kasvamaan päin.
Tärkeämpi asia on VR-teknologian käyttäminen kotitalouksien ulkopuolella. Uuden teknologian hyödyntäminen rakentamisessa, psykoterapiassa, lääketieteessä, koulutuksessa sekä monessa muussa asiassa on tärkeää. Ajat muuttuvat, ja niin muuttuu moni muukin asia. Virtuaalitodellisuuden näkymät ovat edellä mainituissa asioissa. Kuluttajien suhteen merkittäviä uudistuksia voi tulla 2-5 vuoden sisällä.